maanantai 26. tammikuuta 2009

Virtaa suonissa!

En tiedä olisiko pitänyt laittaa tuohon, että virtaa suonissa vai bensaa suonissa. Noh, lopputulos näkyy yllä. Sen verran hyvin kulkee, että pitää tässä itseään jo piiskata kesää varten ja kiusata mm. Tirkkosen Jamia ;)
Treeniä tuli taas viimeviikonlopulle ihan kivasti näin kuntoilijalle, kun lauantaina tuli heitettyä noin 2 tunnin jalkalenkki ja sunnuntaina tuli ajettua pyörää 2h45 min ja päälle Scorpion Triathlonkoulun uintiseminaari, jossa uintia tuli n. 1h. Uintiseminaarissa oli varsin helpottavaa taas huomata märkäpuvun positiivinen vaikutus uintiini, eli kyllä siitä vaan tällaiselle polskuttelijalle on iso hyöty!
Tälle viikolle on luvassa vielä eilisen spinningin lisäksi tänään uintia ja juoksua, keskiviikkona pitkää pyörälenkkiä, torstaina vähän PowerPilatesta ja lihashuoltoa, perjantaina salia ja juoksua ja lauantaille ja sunnuntaille jalkalenkkiä. Lauantain ja sunnuntain lenkit mennäänkin sitten toispuolen jokkee. Mietinkin, et mistäs hitosta minä tiedän kummalla puolella pitää mennä?!
Pitää vielä mainitsemani, että maailma on oikein kirkas ja värikäs paikka; Thanks to Götti from Switzerland!

perjantai 23. tammikuuta 2009

Näillä näppäimillä jälleen!

HeloU!
Mies on palannut jälleen näppiksen ääreen Teidän iloksi. Koska aamun treenin jälkeen en ole kyennyt kovin tehokkaaseen työskentelyyn, päätin uusia blogini.
Tavoitteenani on kertoilla jatkossa vain treeniin liittyviä asioita. Ja koska kuulun siihen wannabee osastoon triathlonissa, niin pitäähän sitä tavoitteita olla. Ja tässäpä tätä:
Finntriathlon Joroisissa 5 h 15 min.
Eli tuo on nyt se tavoite, johon tähtäilen. Treenannut olen suunnitelmallisesti jo jonkun kuukauden. Kiitos siitä Merjalle! Ja tietysti Tiinalle, kun kestää sen, että ukko vieressä herää aina aamulla n. 06.00 (viikonloppuisin n. 07.00) ja kolistelee kahvinkeitossa talkkarinkin hereille :)
Muita tavoitteita on sitten kanssa kuten Levi24:ssä tuloksen parantaminen 90 km:llä. :)
Saa nähä kuinka pienen miehen käy....